Aika harva, tai ehkä ei kukaan, yllättyi kun Rautaruukki antoi tulosvaroituksen. Vain paria viikkoa (17.9) aikaisemmin ruotsalainen teräsyhtiön SSAB antoi oman tulosvaroituksena, jossa suurena syynä taustalla oli kruunun vahvistuminen mikä ei Rautaruukkia koske. Mutta samat markkinaongelmat vaivaavat molempia. Keskihinnat ja toimitusvolyymit ovat jääneet odotuksista ja liikevoitto tulee olemaan tappiollinen koko vuoden osalta.
Samalla Rautaruukki ilmoitti aloittavansa 250 henkeä koskevat YT-neuvottelut. Neuvotteluilla tavoitellaan yhteensä noin 10 miljoonan euron säästöjä vuosikustannuksiin, ja kustannusvähennysten arvioidaan toteutuvan täysimääräisesti vuoden 2013 toisen ja kolmannen neljänneksen aikana. Osa henkilöstövähennyksistä pyritään toteuttamaan eläkkeelle siirtymisten kautta sekä uudelleensijoituksilla.
Osakekurssi jopa nousi päivän päätteeksi kun varoitus oli jo sisäänleivottuna ja ilmoitetut väenvähennykset tulevat parantamaan Rautaruukin taloudellista tilannetta. On mielenkiintoista nähdä millaiset osingot Rautaruukki aikoo maksaa ensi keväänä. Osake säilyy ainakin toistaiseksi salkussani, en kylläkään usko että lähiaikoina nähdään kurssinousua mutta uskon edelleen yhtiön pitkän tähtäimen nousupotentiaaliin ja osakevirtaan.