Niin siinä vaan kävi että tästä tuli sitten pettymysten viikko. Salkkuni osakkeista kuluvalla viikolla julkaisivat Outokumpu, Stockmann, Metso, Larox ja TeliaSonera. Näistä Vain Stockmann ja TeliaSonera tekivät hyvät ja odotuksiin ja jopa ylikin yltävät tulokset. Outokumpu teki karmean tuloksen ja lupasi huonoa 4Q:llekin ja myin mutta sijoittajat näkivätkin 4Q:n ja ensi vuoden hyvänä ja pitivät isoja investointejakin hyvinä, jota ne varmasti pitkässä juoksussa ovatkin mutta parina seuraavana vuonna vaikuttavat osinkoihin. Myin siis ja myymisen jälkeen kurssi on noussut 12%, heh heh 🙂 Tilalle ostin Nordeaa joka teki hyvän tuloksen. Myin ne vähän aikaa sitten pois kun subprime-mörkö näytti uhkaavan myös Nordeaa mutta tulosjulkistuksessa kävi ilmi että huolta ei ole.
TeliaSoneran tulos oli loistava ja osake säilyy salkussa ja on painoarvoltaan toiseksi suurin salkkuni osakkeista. Kurssi nousi tänään tulosjulkistuksen jälkeen 6%Tässä pääkohdat:
Kolmas vuosineljännes
• Liikevaihto kasvoi 7,1 prosenttia 24 798 milj. kruunuun (23 157). Paikallisissa valuutoissa laskettuna liikevaihto kasvoi 7,3 prosenttia.
• Käyttökate ennen kertaluonteisia eriä oli 8 714 milj. kruunua (8 756), ja käyttökateprosentti oli 35,1 (37,8).
• Liiketulos ennen kertaluonteisia eriä kasvoi 8 354 milj. kruunuun (7 802).
• Nettotuloksen emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva osuus oli 5 399 milj. kruunua (5 053) ja osakekohtainen tulos 1,20 kruunua (1,13).
• Vapaa kassavirta nousi 5 078 milj. kruunuun (4 870).
• Liittymien määrä kasvoi vuosineljänneksen aikana 109,5 miljoonaan, kun enemmistöomisteisissa yhtiöissä liittymämäärä kasvoi 2,5 miljoonalla ja osakkuusyhtiöissä 3,6 miljoonalla liittymällä.
Lisäksi TeliaSonera ilmoitti muuttavansa osinkopolitiikkaa ja maksavansa ylimääräiset osingot:
Yhtiö jakaa tavanomaisina osinkoina vähintään 40 prosenttia emoyhtiön
osakkeenomistajille kuuluvasta nettotuloksesta. Yhtiön käteisvarat, keskipitkän aikavälin
kassavirtaennusteet ja investointisuunnitelmat huomioon ottaen hallitus aikoo lisäksi
esittää, että ylimääräinen pääoma palautetaan osakkeenomistajille.
Tämänhetkisen tarkastelun perusteella ylimääräinen osinko vuodelta 2007 tulee olemaan
noin 10 mrd. kruunua.
Stockmannin tulos oli hyvä tosin kertaluonteinen erä auttoi. Kurssi tosin ei ole juurikaan liikahtanut mihinkään:
Konsernin jatkuvien toimintojen liikevoitto vuoden kolmannella neljänneksellä oli selvästi parempi kuin edellisenä vuonna eli 32,1 miljoonaa euroa (19,8 miljoonaa euroa). Kaikki liiketoimintayksiköt paransivat liikevoittoaan kolmannella vuosineljänneksellä. Katsauskauden jatkuvien toimintojen liikevoitto kasvoi 4,9 miljoonaa euroa ja oli 54,3 miljoonaa euroa (49,4 miljoonaa euroa). Katsauskaudelle ajoittui 9,7 miljoonaa euroa ja vastaavalle kaudelle vuotta aiemmin 4,7 miljoonaa euroa kertaluonteisia myyntivoittoja. Tulos ilman kertaluonteisia eriä parani Suomessa ja Baltiassa. Konsernin tulosta rasittivat uuden Moskovan tavaratalon käynnistyskustannukset sekä Hallin myyntiä ja tulosta heikensi tietojärjestelmäuudistuksesta johtuva myynnin kirjaustavan muutos, joka on siirtänyt osan myynnistäVuoden 2007 viimeisen neljänneksen jatkuvien toimintojen tuloksen arvioidaan olevan parempi kuin edellisenä vuonna. Bestseller-myymälöiden ja Seppälän voimakas uusperustanta Venäjällä. Hobby kirjautuvaksi viiveellä.
Metso oli pettymys!! Tilauskanta kyllä kasvoi komeasti ja liikevaihtokin peräti 24%, mutta kun odotukset olivat paljon korkeammalla. Suurin pettymys oli tulospuolella. Keratluonteisiä laatukustannuksia, heikon dollarin vaikutusta (suojaus?). Osa tilauksista oli ilmeisesti siirtynyt viimeisell kvartaalille ja silloin pitäisi tuloksen ja liikevaihdon olla kovemmassa kasvussa. Kurssi sakkasi melko pahasti. Kahdessa päivässä vajaasta 48 eurosta 42 euroon. En ole oikein ehtinyt miettimään mitä tämän kanssa tekisin, voisi olla aika hölmöä nyt enää myydä. Analyytikoilla on jopa reilusti yli 50 euron tavoitehintoja tälle lapulle. Kyllähän firma itsekin uskoo hyvään loppuvuoteen ja ensi vuoteen. “Eloranta vahvistaa Metson odottavan markkinoiden jatkuvan suotuisana vuodelle 2008. “Vahva tilauskantamme tarjoaa tukevan perustantulevalle vuodelle. Tähtäämme kannattavaan kasvuun vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä ja vuonna 2008.”
Suurin pettymys kuitenkin oli Larox! Tämä vähävaihtoinen pikkufirma oli salkkuni luotto-osastoa mutta nyt se on siirretty tarkkailulistalleni mutta näillä näkymin säilyy kyllä salkussa. Kurssi tuli alas tänään melkein 10% huono tuloksen siivittämänä. Hyvää tuloksessa oli se että tilauskanta kasvoi todella hyvin, mutta siinäpä ne hyvät uutiset olivatkin. Liikevaihto jäi odotettua pienemmäksi ja tulos oli suorastaan surkea. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 33,7 milj. euroa (28,3 milj. euroa) ja tulos ennen veroja oli 1,4 milj.euroa (2,2 milj. euroa). Kolmannella vuosineljänneksellä uusia tilauksia saatiin 57,5 milj. euroa (31,5 milj. euroa). Loppuvuosi pitäisi kuitenkin mennä paremmin:
Vuoden 2007 kolmella ensimmäisellä kvartaalilla saadut noin 143,5 milj. euron tilaukset heijastavat vahvana jatkuvaa investointiaktiviteettia suodatusratkaisuihin. Investointipäätöksiin vaikuttavat erityisesti metallien hyvä kysyntä, jonka odotetaan jatkuvan vahvana, sekä elpymässä oleva kysyntä kemian prosessi-teollisuudessa. Markkinatilanteen odotetaan jatkuvan suotuisana ja konsernin liikevaihto ja kannattavuus tulevat paranemaan edellisvuoteen verrattuna. Kolmannen neljänneksen matala volyymi ja alkuvuoteen verrattuna erilainen tuotemix heikensivät kokonaiskannattavuutta ajanjaksolla. Seuraavan neljänneksen odotetaan kuitenkin olevan kannattavuudeltaan parempi.
Venttiiliongelmista kärsinyt Neste Oil raportoi tiistaina kuten myös Wärtsilä. Kauppalehden keskustelupalstalla nimimerkki ari tiesi kertoa että venttiiliongelma olisi korjattu ja Diesel-linjan ylösajo alkaisi ensi viikolla ja normaalissa vauhdissa linja olisi 2-3 viikossa (arin mukaan venttiileitä vaihdettiin alle 500). Tiedä sitten miten paikkansapitävä tietoa on. Hyvä homma jos näin on, tulisi katkoksesta suht. lyhyt.
Salkku junnaa paikallaan tämän viikon pettymyksistäkin huolimatta jo neljättä viikkoa. ETF:t tekee vahvaa jälkeä, Nokia nousee, Tellu nousee. Atria on huolestuttavasti laskenut.
Muuten ollut turhankin kiireinen viikko. Onneksi on ehtinyt vähän sporttaamaankin. Asennellut paljon softaa ja kokeillut kaikenlaista uudelle lelulla eli E90 commarilla. Hieno laite ja upeinta tuossa on Symbian käyttis ja sen monet hienot ohjelmat kuten Sports Tracker ja mobiili webserveri.