Aamulla tulleen Samsungin tulosjulkistuksen myötä 2Q kuva alkaa olla täydellinen. Samsungin Telecom (luurit ja verkot) divisioonan liikevaihto laski 6% vuoden takaisesta ja voitto 3.6%. Samsung myi 63.8 miljoonaa luuria millä se nappasi itselleen tukevan kakkospaikan, tosin sen markkinaosuus 18.9% on alempi kuin kahtena aikaisempana kvartaalina ja sama kuin 3Q 2009:lla. 2Q 2009:ltä se kuitenkin nousi 1.2%-yksikköä. Siitä huolimatta että markkinaosuus on aikaisempiin kvartaaleihin nähden heikompi oli erityisesti koko Telecomin liikevoitto-% (7.2%) selvästi alempi kuin aikaisempina kvartaaleina ja se oli alempi myös kuin koko viime vuonna. LG:llä ja Samsungilla on sama ongelma eli vahvistunut won mikä on selvästi vienyt kilpailukykyä pois. Koko kvartaalin tilanteen näkee täältä. Suurista valmistajista Nokia on kannattavin ja pärjäsi kokonaisuudessaan aika vahvasti osin vanhentuneella mallistollakin. Apple tosin painii ihan omassa sarjassaan kannattavuudessa ja myös RIMmin kannattavuus on parempaa (ainakin vielä toistaiseksi).
Samsungin tulosjulkistuksessa oli mielenkiintoisia ennusteita loppuvuodelle. Se arvioi että koko markkinan koko alkuvuonna oli yhteensä 600 miljoonaa luuria joista peruspuhelimia oli 490 miljoonaa ja älyluureja oli 110 miljoonaa. 2H:lle se ennustaa että luureja myydään yhteensä 690 miljoonaa kappaletta joista 550 miljoonaa on peruspuhelimia ja 140 miljoonaa on älypuhelimia. Koko markkina kasvaisi 15% alkuvuodesta ja älypuhelimet 20%. Kun Nokian markkinaosuus on selvästi suurin juuru älypuhelimissa ennustaisi tämä Nokialle erittäin vahvaa loppuvuotta. Samsung itse arvioi nostavansa loppuvuonna sekä kannattavuuttaan että markkinaosuuttaan. Se aikoo tuoda markkinoille myös halpoja älyluureja. Kilpailu siis tulee kiristymään. Katsotaan miten muut pysyvät Nokian ja Samsungin kelkassa.
Samsung kertoi myös että 30% sen myymistä luurista on kosketusnäyttöisiä missä on nousua yksi prosentti-yksikkö edelliseltä kvartaalilta ja osuus on tuplaantunut vuoden takaisesta.