Nokia julkaisi torstaina ennen pörssin aukeamista 3Q tuloksensa ja kurssi sukelsi. Keskiviikon päätöslukemista 4.68 euroa tultiin perjantain päätöslukemiin 4.15 euroa alas 11.3%. Viime vuoden huhtikuussa kurssi nousi jo 7.64 euroon ja sieltä matkaa alas näihin perjantain lukemiin on 46%. Miksi kurssi on laskenut?
Kurssilaskuun lienee monta syytä mutta tärkein lienee verkkomarkkina. Tilanne on nimittäin se että kasvua ei ole verkkomarkkinoilla tullut nyt vähään aikaan eikä kasvua ole näköpiirissä pariin-kolmeen vuoteen ennenkuin 5Q investoinnit lähtevät käytiin. 3G verkoissa uusia merkittäviä ominaisuuksia ei taida olla enä tulossa joten 3G-puolella kasvu tulee lähinnä heikompikatteisesti kapasiteetin kasvatuksesta tilaajamäärien hiljalleen kasvaessa ja modernisointitilauksista, jossa siinäkään kate ei ole kovin hyvää. Paras kate on perinteisesti ollut ohjelmistopäivityksissä joissa on tuota uusia merkittäviä ominaisuuksia, mutta 3G tekniikka alkaa olla valmista. Tottakai pieniä parannuksia valmistajat edelleen tekevät, mutta niiden taloudellinen merkitys lienee jo väheisempi. 4G-puolella suurin kasvupyrähdys on myös jo tehty. Kaikki odottavat 5G:tä ja mitä se tuo tullessaan ja sitä ennen on melko hiljaista. Verkkomarkkinan koko laskee hiljalleen lähivuodet. Ja kilpailu on edelleen kovaa siitä huolimatta että mobiiliverkkojen valmistajia on lähinnä Ericsson, Nokia (joka on sulauttanut kovaa vauhtia ALUa itseensä) sekä kiinalainen Huawei joka on napsinut ilmeisesti edelleen markkinaosuutta. Erityisen huonosti menee Ericssonilla joka ei ollut varautunut markkinalaskuun ollenkaan, tai siltä se näyttää. Ericssonilla onkin edessään melkoinen säästöohjelma ja rationalisointi jotta se nostaa kilpailukynsä tarvittavalle tasolle. Myös Nokialla on kiihdytetty säästöohjelma kesken kuten myös ALU-fuusion sulattelu. Tähän asti fuusio on kyllä tainnut sujua varsin mallikkaasti. ALU fuusio julkistettiin huhtikuussa 2015 ja sen jälkeen Nokian kurssi onkin laskenut. Pääkohdat 3Q tuloksesta:
- Koko Nokian liikevaihto oli 5.96 miljardia euroa (6.4 miljardia). Laskua 7%
- Verkkoliiketoiminnan liikevaihto oli 5.3 miljardia euroa (6 miljardia). Laskua 12%
- Koko Ericssonin liikevaihto oli 5.18 miljardia euroa
- Nokia Technologies liikevaihto oli 353 miljoonaa (169 miljoonaa). Kasvua 109%
- Nokian Bruttokate oli 39.7% (37.7%). Erinomainen suoritus nostaa bruttokatetta tässä markkinassa
- Ericssonin bruttokate suorastaan romahti 28.3%:iin vuodentakaisesta 33.9%:sta
- Koko Nokian EI-IFRS liikevoitto oli 556 miljoonaa euroa (682 miljoonaa). Laskua 18%
- Koko Ericssonin EI-IFRS liikevoitto oli 30 miljoonaa euroa. Laskua 93%
- Nokian verkkobisneksen Ei-IFRS voitto oli 432 miljoonaa euroa (678 miljoonaa). Laskua 36%
- Nokia Technologiesin Ei-IFRS voitto oli 225 miljoonaa euroa (84 miljoonaa). Kasvua 168%. Ilman kertaluonteisten lisenssitulojen vaikutusta Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto ja liikevoitto olisivat kasvaneet noin 50 % vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä. Joten 4Q:lla ei taida tulla näin hyvää vetoapua Technologiesin puolelta mitä tuli nyt.
- Koko Nokian Ei-IFRS liikevoittoprosentti oli 9.3% (10.7%)
- Ericssonin Ei-IFRS liikevoittoprosentti oli surkeat 0.7% (8.6%)
Nokian nettokasssan koko on 5.5 miljardia euroa ja omien osakkeiden osto-ohjelma on alkamaisillaan. Eiköhän ensi keväänä tule reilut osingotkin.
Nokian verkkobisnes on tällä hetkellä suurempi kuin Ericssonin verkkobisnes ja selvästi kannattavampi. Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten tätä tilannetta uskonut, mutta se toki vaati ALU-fuusion ja Ericssonin totaalisen karilleajon. Tuskin tämä silti niitä Nokian osakkeenomistajia lämmittää jotka ostivat Nokian osakkeita huhtikuussa 2015.
En omista tällä hetkellä Nokiaa enkä Ericssonia enkä harkitse kummankaan ostamista. Jos kurssilasku jatkuu, pitää ostamista ehkä alkaa harkita. Mutta en usko että ostoksille on kiire.