Jonkinlainen kummallinen Nokia dissauskampanja on menossa ympäri maailman ja näin nettiaikakaudella tuo dissauspropaganda leviää kirjaimellisesti valon nopeudella ympäri maailman. Otetaan nyt esimerkiksi tämä uusin perjantainen propaganda-pläjäys. Gartnerin geelitukat laittoivat liikkelle “uutisen” jonka mukaan Nokia olisi myynyt vain alle 100 000 kappaletta N900 luuria sen viiden kuukauden aikana mitä sitä on myyty. “Uutinen” perustui Gartnerin arvioihin ja laskelmiin. Bullshit… eivät edes nuo geelitukat ole noin saatanan ammattitaidottomia että voisivat julkaista vahingossa moista roskaa. Jos nyt vähääkään on seurannut Maemo-yhteisöä niin on pysynyt hyvin kärryillä missä mennään ja jonkinlaisia, mahdollisesti hyvinkin tarkkoja, arvioita on voinut vetää myytyjen laitteiden määrästä. Yhtenä parhaimmista indikaattoreista mistä vo arvioida myytyjen laitteiden määriä jollain tasolla on Maemon extras-repositoryn applikaatioiden latausmäärät. Tuolla sivun oikeassa reunassa on valkoinen iso laatikko jossa lukee näin:
“10 904 485 downloads served for Maemo 5 (Last update: 2010-05-28 12:31)”
Luulisin että nuo geelitukat osaavat sen verran perusmatematiikkaa ja omaavat sen verran maalaisjärkeä että kykenevät arvioimaan montako applikaatiota per luuri on mahdollisesti asennettuna luuriin noin niinkuin keskimäärin. Arviointia helpottaa iPhonesta saatavilla vuoden 2008 lopulta olevat tilastot, joiden mukaan keskimäärin 7 applikaatiota on asennettuna per käyttäjä. Androidista löysin suurin piirtein samansuuruisia lukuja osoittavia tilastoja. Vähän uudempien arvioiden mukaan applikaatioita olisi iPhonessa asennettuna keskimäärin 27. N900:ssa tuo extras-repository, josta noita Maemo-yhteisön softia voi asentaa, pitää erikseen osata konfiguroida käyttöön toisin kuin Applen Store (jossa valikoimakin on huomattavasti suurempi), joten kaikki N900 omistajat eivät ole sitä osanneet tehdä ja siten keskimäärin asennusmäärät lienevät keskimäärin pienemmät kuin iPhonessa ja Androidissa. Itselläni on kymmenkunta softaa asennettuna extras-reposta. Jos olettaisi että noita applikaatioita olisi keskimäärin asennettua noin viisi kappaletta per N900 saisi arvion jonka mukaan noin kaksi miljoonaa N900 laitetta olisi tähän asti, n. viidessä kuukaudessa myytynä. Melko paljon enemmän kuin tuo Gartnerin geelitukkien arvio. Ja sanoisin että hitosti parempi arvio kuin Gartnerin geelitukkien arvio, joka olisi tarkoittanut että jokaisessa N900:ssä olisi yli 100 applikaatiota asennettuna tuolta extras reposta. Melko hyvin kun applikaatioita tuolla repossa on nyt tasan 290 tarjolla.
Ja kuvaan sopii se että tämä bullshit “uutinen” sitten leviää ympäri maailman minuuteissa eri talousalan webbisaitteihin, erilaisten teknologialehtien webbbisivuille ja blogeihin ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Kauppalehti kirjoitti kuinka Nokian lippulaivamalla floppasi. Ainoa joka tuossa floppasi, jälleen kerran, oli Kauppalehden toimituksen taso. Hassua mutta nyt ovat sentään korjanneet uutisen ja korvanneet sen sisällön Nokian kommentilla asiaa koskien. Nokia siis kiistää geelitukkien arvion ja kertoo että ovat myyneet yli 100 000 jo ekan viiden viikon aikana jolloin tuotantoa vasta käynnisteltiin ja lisättiin pikkuhiljaa toimitusmääriä. Ei tunnu olevan minkäänlaista vastuuta noilla uutisgeneraattoreilla minkälaista paskaa ne suoltaa ulos. Ihmettelen taas miksi tilaan tuota Kauppalehteä. Sisältö on keskimäärin täyttä roskaa ja pohjautuu edellisenä päivän Google Newsillä löydettyihin uutisiin suomeksi käännettynä tai sitten suomalaisten firmojen pörssitiedotteita melkein sellaisenaan.
Netin keskustelupalstat täyttyivät ääliöistä joiden ainoa sisältö elämässä tuntuu olevan dissata Nokiaa ja etsiä päivittäin netistä jotain negatiivista Nokiaa koskien ja sitten levittää sitä joka paikkaan. Jos mitään ei löydy, sitten lämmitetään vanhoja juttuja tai sitten keksitään itse jotain… Tämäkin “uutinen” otettiin riemulla vastaan näiden heikkolahjaisten toimesta ja hehkuteltiin kuinka Nokia on paska ja kuin se on tuhoon tuomittu ja kuinka nyt pitäisi äkkiä hypätä Android-kelkkaan ennenkuin on myöhäistä. Jos se kelkka on niin hieno, niin miksiköhän Samsung ja Motorola katselevat ja kehittävät omia kelkkojaan ja miksiköhän HP osti Palmin tuon WebOS:n takia vaikka Android-kelkkaan sekin olisi helpommin ja halvemmin voisi hypätä.
“Isojen poikien” shorttikampanjalle tämä dissauskampanja sopii vallan mainiosti. Sekä tietty Nokian kilpailijoille ja niille maille jonne ne veronsa maksavat. Ja mikä ettei yritysvaltauskorppikotkat siellä jo odottaa ja kaartelee ja jos markkina-arvo vielä laskee on suunnitelmat jo valmiina.